Pieni postitoimisto jossakin pienessä kylässä, vain pöytä, jossa postitoimiston kyltti, ja kaksi tuolia, joilla istuu kaksi virkailijaa, neitiä, tärkeänä.
”Kappas vaan, postiautokin on jo ehtiny tänne asti!” Auton tuoma posti, kirjeet ja kortit käännellään ja luetaan tarkasti, viikkolehdet laitetaan sivuun.
”Katos kuinka monta lehteä taas tuli luettavaks, meillähän on niitten kans ihan kiire, noi immeiset odottaa niitä kuiteskin jo kieli pitkällä huomenna jakoon.”
”Niin ja kun täytys lukkee viälä niin varovasti, ettei jää sormista rasvasia jälkiä tai me muuten sivut ryttyyn.” Toinen neiti nyökyttelee päätään.
”Kuin ihmeessä toi Mattilan Siiri on tilannu näin kalliin lehren, raskinnu, meinaan?” Näyttää Eeva-lehteä.
”Niinhän se on. Kallis lehti on, kallis. Niin kiiltävät lehret, että ihan häikäsee.”
”Penttilän sakki on taas ollu matkoilla, millä niillä sitä rahhaa aina riittää? Tää kortti on kuiteskin vaan Venesillalta, mutta kauheen huanoo käsiallaa kirjottavat, ei toi mummu tästä selvää saa, kun ei meikään saara.”
”Näytäs ny. Venesilta vai, Venetsia tossa lukkee, katos ny.” Ja sitä nauretaan.
Iso paketti on kuitenkin kiinnostavin.
Postineidit tutkivat tarkasti pakettia, jossa on monta ulkomaan leimaa.
”Toi ainakin, toi klasinkuva tarkoittaa ’särkyvää’ eli klasia. ja toi nuoli sitä, miten päin sitä täytys pittää. Noista muista en saa selvää. Miksei ne käytä ihmisen kieltä, kyllä suamea kaikkien pittäis ymmärtää?” Hän helskyttää pakettia ja kääntelee sitä puolelta toiselle. ”Ei tää ainakaan helise, ei täällä klasia o. Jottain kolinaa kylläkin kuuluu.”
Toinen aprikoi: ”Ei noin montaa leimaa tavalliseen pakettiin laitettas, mitä ihmettä tää vois olla? Ei kai vaan sitä huumetta?”
”Niin varmasti, sitä se on, ilman muuta! Mitäs tehdään?”
”Meijän on avattava se ja varmistettava asia!” Ja niin he tekevät, paketti avataan varovasti yhdestä nurkasta.
”Hei, täällä on joku purkki, joka on raollaan, ja siellä on jauhoo. Meijän on kyllä pakko maistaa, olisko se sitä huumetta.” He nuolaisevat sormiaan ja tökkäävät ne purkkiin, ja nuolaisevat.
”Hyi! Ei tää huumetta voi olla, tää on liian pahhaa, ei tällaista kukkaan vapaaehtoisesti ota”, sanoi toinen.
”Olen samaa mieltä,” toinen vakuutti, mutta maistoi vielä kerran varmuuden vuoksi.
Silloin aukesi postitoimiston ovi. Naiset pelästyivät ja piilottivat paketin pöydän alle.
”Hyvää päivää, rouvat.”
”Päivää, päivää. Miten voimme palvella?”
”Odotan erittäin tärkeää pakettia, onkohan se jo tullut?” kysyi sisään astunut mies. Hän oli pukeutunut mustaan pitkään takkiin ja mustaa hattuun, jonka hän otti kohteliaasti päästään. ”Minulle kovin rakas isäni kuoli ulkomailla ja paketissa pitäisi olla hänen tuhkauurnansa.”
Esitetty kylämme juhlissa 2009
Kommentit