Taavitin puinen kissa kiipesi puuhun , koska halusi sinne takaisin, takaisin emänsä luokse, takaisin sen puun syleilyyn mistä Taavit sen aikoinaan kaiversi esiin.

Kissa kiipesi latvaan asti, eikä löytänyt pesäkoloaan. Se kiipesi toista puun reunaa alas, ympäri puun, oksia pitkin, mutta ei löytänyt koloaan.

Voi kuinka se naukui surkeana puun juurella. Se naukui ja käpertyi kerälle itkemään suruaan.

Silloin puun oksat taipuivat sen ylitse ja se kuuli kuinka puu lauloi sille sen tutun tuutulaulun. Sen sydän sykki samaan tahtiin puun sydämen kanssa. Se oli kotona. Ja se alkoi kehrätä.

Nimi tulee Laila Kohosen kirjasta hänen vierailunsa kunniaksi