Hiutalepaketti oli lähes tyhjä. Siitä saisi enää yhden puuroannoksen. Kumpi sen saisi, sinä vai minä? No, tietysti hän, joka heräisi aikaisemmin, laittaisi annoksen mikroon ja saisi sitten nauttia sen yksin.

Sinähän se nukuit pommiin ja minä sain tehdä pienen puuroannoksen itselleni. Yksi pieni lautasellinen. Voi, kuinka se näytti surulliselta. Se oli yksinäinen. Ihan selvästi se kaipasi toista lautasta viereensä. Niin olin minäkin yksinäinen. En halunnut syödä yksin, yksinäistä puuroannostani.

Herätin sinut ja kutsuin sinut puurolle. Yllätyit muistaessasi kuinka vähän puurohiutaleita oli eilisestä jäänyt.

"Tule nyt vaan!" houkuttelin. Ja hän tuli. Istuimme vierekkäin, söimme samalta lautaselta yhdessä lusikoiden vuorotellen tuota pientä puuroannosta.

Aivan kuin sekin olisi muuttunut iloiseksi, nauravaksi, onnelliseksi, niinkuin mekin, puuron syöjät.

                       Seijaa aiheesta kiittäen